Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Yhteystiedot

Sisältösivu

Vantaan musiikkiopiston hallinnon, toimiston, vahtimestareiden ja toimipisteiden yhteystiedot.

Vantaan musiikkiopisto Etusivu

Koontisivu

Vantaan musiikkiopisto on yksi Suomen suurimmista musiikkiopistoista. Vantaan musiikkiopistossa yli 2 000 oppilasta saa soiton ja laulun opetusta ammattitaitoisten opettajien johdolla. Opetustarjonta on monipuolista ja alun voi saada sekä ammattilaisuuteen että elinikäiseen harrastamiseen.

Musiikin perusopetus

Palvelu

Vantaan musiikkiopisto (VMO) antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista musiikin opetusta sekä varhaisiän musiikkikasvatusta.

Digituki

Palvelu

Digitukea saa sähköisen asioinnin, verkkopalveluiden ja yleisimpien sovellusten käyttöön liittyvissä ongelmissa sekä tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käytössä.

Osaamista ja osallistumista – lapset ja nuoret mukaan tekemään kestävämpää ruokakulttuuria avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Hanke

Hankkeen tavoitteena on nostaa ruokailuprosentteja ja samalla laskea ateriapalveluiden hiilijalanjälkeä sekä opettaa kestävän elämäntavan periaatteita lapsille ja nuorille.

Vantaan musiikkiopiston asiakaspalvelu ja hakeminen musiikkiopistoon

Asiointipalvelu

Vantaan musiikkiopiston toimisto palvelee puhelimitse ja sähköpostitse suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkipäivinä klo 9-12 ja klo 13-15. Haku/ilmoittautuminen Vantaan musiikkiopiston opintoihin tapahtuu Eepos-palvelun kautta. Lisätietoja opintomahdollisuuksista saa verkkosivuilta.

Vantaan musiikkiopisto, Rajakylän koulun opetuspiste

Toimipiste

Vantaan musiikkiopisto (VMO) antaa laajan oppimäärän mukaista musiikin opetusta sekä varhaisiän musiikkikasvatusta.

Hakunilan suuralue

Vantaan musiikkiopisto, Lehtikuusen koulun opetuspiste

Toimipiste

Vantaan musiikkiopisto (VMO) antaa laajan oppimäärän mukaista musiikin opetusta sekä varhaisiän musiikkikasvatusta.

Hakunilan suuralue

Vantaan musiikkiopisto, Kytöpuiston koulun opetuspiste

Toimipiste

Vantaan musiikkiopisto (VMO) antaa laajan oppimäärän mukaista musiikin opetusta sekä varhaisiän musiikkikasvatusta.

Koivukylän suuralue

Vantaan musiikkiopisto, Lumon opetuspiste

Toimipiste

Vantaan musiikkiopisto (VMO) antaa laajan oppimäärän mukaista musiikin opetusta sekä varhaisiän musiikkikasvatusta.

Korson suuralue