Haku Vantaan musiikkiopistoon lukuvuodeksi 2026-2027
Tervetuloa opiskelemaan Vantaan musiikkiopistoon! Hakuaika ensi lukuvuoden 2026-2027 opintoihin on 1.–30.4.
Vantaan musiikkiopistossa voi harrastaa esimerkiksi saksofonin soittoa.
Pyrimme tarjoamaan kaikille hakijoille oppilaspaikan. Musikaalisuuteen perustuvista valintatesteistä olemme luopuneet. Suosituimpiin soittimiin on haastattelu.
Oppilasvalinnoissa huomioimme vapaat soitinkohtaiset oppilaspaikat ja soitinkohtaisen hakijamäärän. Toteutamme hakijoiden esittämiä toiveita mahdollisuuksien mukaan.
Vi erbjuder undervisning även på svenska.
Voit tutustua useimpiin Vantaan musiikkiopistossa opetettaviin instrumentteihin soitinesittelyvideoilta YouTube-kanavaltamme.
Soiton- ja laulunopetus
Järjestämme soiton- ja lauluopetusta sekä yksilö- että ryhmäopetuksena. Soitinvalikoima on laaja sisältäen sekä klassisia että pop & jazz -soittimia. Opintoihin sisältyy instrumenttiopinnot, yhteismusisointi ja musiikin hahmotusaineet. Opinnot mahdollistavat 1–3 käyntikertaa viikossa.
Oppilaspaikka voidaan myöntää henkilölle, jonka kotikunta on Vantaa.
Lukukausimaksut (laskutetaan lukukausittain syksyllä ja keväällä):
357 € Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä
195 € Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä (Musiikkipolku)
357 € Soitinvalmennus, yksilöopetuksessa
252 € Soitinvalmennus, pienryhmäopetuksessa
Lukuvuodessa on 35 opetusviikkoa, joista 17 on syyslukukaudella ja 18 kevätlukukaudella.
Ulkopaikkakuntalaismaksu (70 €/lukukausi) otetaan käyttöön 1.8.2026 alkaen muille kuin vantaalaisille taiteen perusopetuksen oppilaille.
Muskarit ja Musiikin avaimet 0–9-vuotiaille
Muskarit 0–6-vuotiaille
Perheryhmissä (0–2-vuotiaat) lapsi musisoi oman aikuisen kanssa. Musiikkileikki- ja soitinryhmät (3–6-vuotiaat) toteutetaan ikäryhmittäin ja niihin osallistutaan ilman omaa aikuista. Muskarissa tutustutaan musiikkiin leikkien, laulaen, soittaen ja liikkuen.
Lukukausimaksu 45 min / viikko: 100 €
Lukukausimaksu 60 min / viikko: 126 €
Lisätietoja muskareista.
Musiikin avaimet 7-9-vuotiaille
Musiikin avaimet ovat monipuolisesti musiikkiopintoihin valmentavia ryhmiä, joissa tutustutaan musiikin elementteihin sekä käydään musiikin hahmotusaineiden alkeita laulaen, liikkuen, soittaen ja kuunnellen. Ryhmissä voidaan soittaa mm. nokkahuilua, kanteletta ja ukulelea.
Musiikin avaimet -ryhmät on jaettu ikävuosittain. Musiikin avaimet 7 v. ja 8 v. ovat luonteva jatke muskarille ja siellä jatketaan muskarista tutuin työtavoin. Musiikin avaimet 9 v. toimii myös valmentavana ryhmänä musiikin hahmotusaineiden opintoihin.
Musiikin avaimet -ryhmän lukukausimaksulla voit lisäksi osallistua Minit-kuoroon.
Lukukausimaksu:
Musiikin avaimet 45 min, 105 €
Musiikin avaimet 60 min, 126 €
Kuorot ja lauluyhtyeet
Vantaan musiikkiopistolla on monia mahdollisuuksia eri-ikäisille oppilaille laulaa kuoroissa tai lauluyhtyeissä.
- Laurus lapsikuoro Minit, Länsi- ja Itä-Vantaalla (6–9 v.)
- Laurus lapsikuoro Marttiina, Länsi- ja itä-Vantaalla (9–13 v.)
- Laurus Nuorisokuoro Itä-Vantaalla (10–18 v.)
- Kamarikuoro Laurus (aikuisten sekakuoro)
- Tixie Jive (aikuisten lauluyhtye)
- Bulevardin Taxi (aikuisten lauluyhtye)
Lisätietoja kuoroista ja lauluyhtyeistä.
Lukukausimaksu Minit-kuoroon 105 €
Lukukausimaksu muihin kuoroihin tai lauluyhtyeisiin 120 €
Musiikkiteatteri
Musiikkiteatterissa opiskelemme esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja. Opintoihin sisältyvät kehollinen ilmaisu, äänenkäyttö, improvisaatio, tanssi ja laulu.
Lisätietoja musiikkiteatterista.
Pyrimme tarjoamaan kaikille musiikkiteatteriin hakeneille oppilaspaikan. Maanantai-iltana 25.5. Tikkurilan Kulttuurikeskus Orvokissa järjestetään musiikkiteatterin aloitustapaaminen, jossa hakijat sijoitetaan ryhmiin. Oma aikasi varataan iän perusteella ilmoittautumisen yhteydessä.
Lukukausimaksut vain musiikkiteatterissa opiskeleville:
Varhaisnuoret (10-12-vuotiaat): 120 €
Nuoret (13-15-vuotiaat): 120 €
Produktioryhmä (16+ ja aikuiset): 395 €, sisältää 13 x 30 min laulutunnit
Lukukausimaksut musiikkiopistossa muuta pääainetta opiskeleville:
Varhaisnuoret (10-12-vuotiaat): sisältyy lukukausimaksuun
Nuoret (13-15-vuotiaat): sisältyy lukukausimaksuun
Produktioryhmä (16+ ja aikuiset): 221 € (jos laulu on pääaineena, niin sisältyy lukukausimaksuun)
Näppärit
LaulaVa – laulusuzukiopetus (0–5 v.)
Laulusuzuki-tunneilla pyritään ymmärtämään lapsen maailmaa ja tuetaan lapsen ja nuoren kokonaispersoonallisuuden kehitystä. Tavoitteena on luoda rakkaus musiikkiin laulun kautta. Laulamaan oppiminen tapahtuu aluksi kuuntelemisen, matkimisen ja toistamisen periaatteella leikin avulla. Lauluinstrumenttia rakennetaan vähitellen erilaisten laulutaidollisten, lapsen laulamista tukevien harjoituksien avulla.
Opetus toteutetaan 30 minuutin pariopetuksena perjantai-iltapäivisin kulttuurikeskus Orvokissa, Orvokkitie 15. Tunneille osallistutaan yhdessä oman aikuisen kanssa.
Lukukausimaksu on 252 €.
Opettajana toimii laulusuzukiopettaja, musiikkipedagogi YAMK Outi Pekkarinen.
Avoin opetus
Musiikkiopiston avoimeen opetukseen voivat hakea kaikki iästä ja kotikunnasta riippumatta.
Lisätietoja avoimesta opetuksesta.
Lukuvuodessa on 35 opetusviikkoa, joista 17 on syyslukukaudella ja 18 kevätlukukaudella.
Yksilöopetus 13 x 30 min. 395 € (lyhennetty lukukausi)
Yksilöopetus 30 min./vko 520 €
Yksilöopetus 45 min./vko 770 €
Yksilöopetus 60 min./vko 1000 €
Musiikin hahmotusaineet (muha) 130 €
Kuoro tai orkesteri 105 €/ 120 €
Bändi tai pienyhtye 265 €